Alkeiskurssit:

Alkeiskurssinäytöksiä järjestetään yleensä keväisin ja syksyisin. Näytöksistä pyritään tiedottamaan ajoissa eri ilmoitustauluilla ja tietenkin nettisivuillamme. Näytöksissä käydään läpi Han Moo Do:n sisältämiä tekniikoita ja menetelmiä. Näytöksissä esitellään alkeiskurssilla käytävät potkut ja lyönnit sekä muut tekniikat. Katsojille annetaan myös hieman makua otteluista sekä itsepuolustusnäytöksestä, ja tietenkin murskataan myös muutama harkko. Alkeiskursseille voi ilmoittautua näytöksissä tai tulemalla suoraan alkeiskurssin harjoituksiin. Harjoituksissa voi käydä kokeilemassa muutaman kerran ja päättää vasta sitten ryhtyykö lajia harrastamaan vai ei. Alkeiskursseista saa enemmän tietoa Wayna Moncadalta (ks. yhteystiedot).

Alkeiskurssin hinta on 70 €. Se kestää n.3 kk, jonka jälkeen siirrytään jatkokurssille. Uusien harrastajien varusteiksi harjoituksissa riittää hyvin verryttelyhousut ja t-paita. Kurssin päätyttyä pidetään ensimmäinen vyökoe sekä vastatekniikka I ja II-leirit. Tällöin harrastajalla on mahdollisuus ostaa puku sekä ensimmäinen vyö.

Alkeiskurssilla keskitytään peruskunnon kohottamiseen ja perustekniikoiden opetteluun. Kurssille tullessa ei siis tarvitse olla huippukunnossa entuudestaan tai tietää lajista sen kummempia. Harjoituksista pyritään tekemään kaikille mieluisat tekemisen ja huumorin merkeissä. Tervetuloa mukaan!

Vyön sitomisohje (Lahden Han Moo Do:n kotisivuilla)

Copyright © 2007 Lappeenrannan Han Moo Do ry
Design by Jani Vehviläinen